Puureseptejä osa 2: aika silmujen ja kuoren

Silmu- ja hiirenkorvaaika on käsillä ja eri vaiheissa pitkässä maassamme. Aiemmasta kirjoituksesta löydät silmumyslireseptin ja täältä yhteenvedon erilaista tavoista hyödyntää puiden antimia. Silmut ovat ihania pureskeltavia sellaisenaankin, ja sopivat salaatin sekaan mainiosti. Karvasmantelin makuisesta pihlajansilmusta voi kokeilla uuttaa mantelilikööriä tai vaikka kehittää jälkiruokareseptin.

020

Pihlajansilmu

 

 

 

 

 

 

 

Pajusta, sen käytöstä ja ominaisuuksista kirjoittelin viimeksi. Tällä kertaa kerron pajunkuoriteekokeilustani ja lisäksi pari muuta kivaa ja yksinkertaista reseptiä. Pajunkuori irtoaa nyt tosi hyvin, vielä lehdellisistäkin oksista. Lehdetkin otin talteen, ja uutin niistä jalkakylvyyn ja loput käytän kasvovedeksi. Pajunlehdet saattavat ärsyttää vatsaa, joten kannattaa käyttää muiden puiden, kuten koivun, vaahteran ja pihlajan nuoria lehtiä salaatteihin. Loput pajunkuoret, joista en keittänyt teetä, laitoin pilkottuna kuivumaan.

Pajunkuoritee

Pajunkuoritee

Pajunkuoritee kipuihin ja särkyihin

Perusohje:

  • Pajunkuorta pieniksi palasiksi leikattuna, kuivattuna 1-2 tl, tuoreena 1-2 rkl
  • n. 0,5 l vettä
  • Lisää kiehuvaan veteen tai kaada kiehuva vesi päälle, anna hautua 10-15 minuuttia

Nauti kaksi kuppia päivässä.

Itse keitin noin litran vettä, johon laitoin muutaman pitkän suikaleen tuoretta, juuri irrotettua pajunkuorta. Annoin porista noin viisi minuuttia, missä ajassa vesi vaihtoi väriä ihanan kullanruskeaksi. Jätin teen hautumaan ja jäähtymään vielä noin kymmeneksi minuutiksi. Uutteessa oli makean lempeän hunajainen tuoksu ja myös maku oli melko vahva, makeahko ja hyvin miellyttävä. Päänsärystä viime päivinä kärsineelle teini-ikäiselle pojalleni laitoin mukaan varmuuden vuoksi mausteeksi hieman hunajaa ja puristuksen limettiä, ja näin ainakin maistui tosi hyvin.

Kupillisen juotuani tsekkasin pojan tuntemuksia: ”mm, no vähän vatsassa tuntuu”. Joo, koska niin tuntui minullakin, ei siis kipua, väänteitä tai sen suurempaa, mutta tuntui. Me ollaan kummatkin kyllä tosi herkkiksiä yleensäkin kaikille vaikutuksille ;). Tunne meni pian ohi, mutta toista kuppia ei tehnyt mieli juoda… Testataan huomenna uudestaan jääkaappikylmänä! Pajunkuori saattaa rasittaa vatsaa, sanotaan, ja ehkä tuo sattui olemaan niin tuoretta ja ytyä kamaa. Tai ehkä pienempikin annostelu pajunkuorta riittää jatkossa.

 

Pajunlehtitee väsyneille jaloille ja auringonsivelemille kasvoille

Perus”tee”ohje”:

  • 2-3 rkl pajun tuoreita lehtiä (kuivattuna 2 tl)
  • 0,5-1 l noin 80 asteista vettä (eli vähän aikaa kiehumisen jälkeen)
  • Kaada vesi lehtien päälle ja anna hautua noin 15 minuuttia.

Käytä osa heti jalkakylpyyn. Laita loput jääkaappiin ja käytä kasvovetenä.

Hiirenkorvajuoma

Tämän ohjeen sain Martoilta Villa Elfvikissä Espoossa luonnonpäivänä 20.5. koivujuoman nimellä.

  • 1 l vettä
  • 2 ½ dl pieniä koivunlehtiä
  • hunajaa
  • sitruunamehua

Keitä lehtiä noin 10 minuuttia. Siivilöi, ja sekoita joukkoon hieman hunajaa ja sitruunamehua (noin puolikas sitruunaa tähän määrään). Tarjoa kylmänä.

 

silmuja

Silmujen aika

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s